tiistai 3. heinäkuuta 2012

Canada day -tunnelmia

Viikonloppuna täällä vietettiin Canada day:ta, Kanadan kansallispäivää. Meillä oli sen kunniaksi maanantai töistä vapaa, joten lomatunnelmista ei ole päästy palautumaan aivan täysin! Canada day:n juhlinta meidän osalta alkoi perjantain coffee bar:issa, joka oli (meidät mukaan lukien) koristeltu päivän tunnelmaan sopivaksi.

Perjantai-iltana käytiin yhden meidän kaverin kanssa elokuvissa, ja mentiin ajoissa kotiin nukkumaan! Lauantaina lähdettiin sitten tutkimaan UBC:n (University of British Columbia) kirjakauppaa kampukselle. Olisin halunnut ostaa tulevaa opinnäytetyötäni varten jotain luettavaa, mutta valitettavasti paikanpäältä ei löytynyt sosiaalialan kirjallisuutta, saati sitten omaishoitoa käsittelevää! Kiva oli kuitenkin nähdä yliopiston kampus. Illalla mentiin kaupungille (monien mm. erinäisiä bussimatkoja ja unohtuneita henkkareita sisältävien vaiheiden kautta) yhteen public houseen, jossa oltiin joskus aiemmin pikaisesti poikettu.
 Sunnuntaina oli sitten se varsinainen Canada day, käytiin haistelemassa tunnelmia Downtownissa ja Granville Islandilla. Punaista, valkoista ja vaahteranlehtilippuja näkyi arvatenkin jokapuolella... Illan ilotulitusta odotellessa kulutettiin aikaa matkustamalla yksi sky train -linja päästä päähän, kiinnostavaa välillä matkailla niinkin. Ilotulitusta oli muuten kuulemma seuraamassa neljännesmiljoona ihmistä, sen kyllä uskon!

Maanantai-vapaan kunniaksi leivoin pannaria, jota sitten nautiskeltiin jäätelön ja mansikoiden kanssa. Iltaa vietettiin "mökillä" eli tän meidän asuintalon kerhohuoneessa (joka haisee aivan mökiltä) biljardia pelaillen. Meillä on suunnitelmissa haastaa uudet suomitytöt biljardi-otteluun, joten pitää harjoitella!

Ajattelin vähän kertoa teille meidän työpäivien kulusta, tää blogi kun on lähinnä keskittynyt vapaa-aikaan. Suurimmaksi osaksi se tosin johtuu vaitiolovelvollisuudesta. Työskennellään siis maanantaista perjantaihin 8.45-15.45. Aamu alkaa yhden asukkaan syöttämisellä, jonka jälkeen saadaan ottaa oma aamupala. Aamupalan jälkeen järjestellään valmiiksi tarvittavat jutut aamupäivän ohjelmaa varten, ja haetaan paikalle mahdollisimman paljon asukkaita. Aamupäivän ohjelmaan kuuluu päivästä riippuen esim. uutisten lukua, jumppaa ja word gameseja tai muita pelejä. Lisäksi kerran viikossa kumpikin meistä menee aamupäiväksi special careen (vastaa suomalaista ryhmäkotia, jossa asuu lähinnä pitkälle dementoituneita) järjestämään ohjelmaa.


Aamupäivän ohjelman jälkeen onkin jo lounasaika, joten autetaan asukkaat ruokapöytien ääreen. Saadaan myös itse syödä lounas Suomikodilla. Ruoan jälkeen sitten järjestetään taas vaihtelevaa ohjelmaa, esimerkiksi yhteislaulut ja bingo (pakko olla joka viikko!) ovat suosittuja. Sateisessa kesäkuussa ei montaa kertaa päästy puutarhaan jäätelöä nautiskelemaan, mutta heinäkuussa asia (ehkä) korjaantunee. Kerran viikossa meillä on lisäksi suomiryhmä, joka (kuten nimestä ehkä voi päätellä) on vain suomalaisille asukkaille. Suomiryhmän me opiskelijat saamme ideoida kokonaan itse, ja se siis toteutetaan suomeksi (muut ohjelmat täällä vedetään englanniksi). 

Lähes joka iltapäivä viimeinen tunti on varattu one to one -ajalle asukkaiden kanssa. Tällöin saa yhden tai useamman asukkaan kanssa vain olla ja jutella tai esimerkiksi lähteä ulkoilemaan. 


Välillä tavallisten ohjelmien sijaan on jotain erikoista. Itse ollaan päästy mukaan mm. ostoskeskusretkelle, gardening day:hyn, summer family bbq -päivään ja chinese luncheon -iltapäivääm. Kerran kuussa järjestetään pub night, jolloin opiskelijatkin tulevat iltavuoroon. Ennen pubi-illan alkamista on asukkaiden beauty hour, johon kuuluu mm. kynsien lakkailua ja pientä meikkailua.
Tässä nyt aikalailla tiivistetyssä muodossa se, mitä me tehdään kaikki arkipäivät täällä. Taisi tulla aika epäselvästi kirjoitettua, mutta toivottavasti saatte luettua! Huomisesta pitäisi alkaa meidän Vancouver-historian pisin helle- ja aurinkoputki. Tosin koetuista säätilan vaihteluista viisastuneena en uskalla iloita mahdollisesta kesästä vielä etukäteen! 

2 kommenttia:

  1. No nyt äitikin pääsi kunnolla selville ohjelmista! Ihanalta kuulostaa ja varsinkin tuo one-to-one-aika. Tuokaa se Suomeenkin!

    VastaaPoista