Suomessa

Nyt on syyskuu, ja minä olen Suomessa (koulussa, opinnäytetyötä tekemässä, töissä...). Mihinkä se kesä meni?

Vancouverista lensin New Yorkiin kaverini luo. Reilussa viikossa rakastuin kaupunkiin, johon en olisi ikinä uskonut rakastuvani. Ei se time square tai turistikaupat! Vaan ne lukemattomat tunnelmalliset kadut, Central park (haluan nähdä sen luisteluradan talvella!), Nyc yöllä, valokuvanäyttelyt, oman tyylinsä löytäneet ihmiset, pikaruoka-salaatti-paikat (miksi suomessa on vaan hese ja mäkkäri!), metrotunnelit (kaikessa hikisyydessään rakastuin niihinkin)...

Näin New York näyttäytyi minulle:

 Paluu mehu- ja hillokattiloiden ääreen tapahtui äkkiarvaamatta, mutta nyt alkaa kaikenmaailman jet lagit (vai miksikä ne sitä sanoo) olla takanapäin. Kesä vieraassa kulttuurissa opetti ja kasvatti, mukaan jäi monenlaista mietittävää. Pidin kauniista ja siististä Vancouverista kaupunkina, mutta pakko myöntää että käytyäni Nycissä, palaisin ehkä sinne ennemin... Siinä missä Vancouver oli puhdas ja ehkä hieman "eleetön", New York näytti miljoonat kasvonsa parissa päivässä. Ei pelkästään kauniit, mutta mielenkiintoiset. Ja unohtumattomat.
 

Pikaiset heipat!

Pakko se on kai myöntää viimein! Perjantai-ilta (tai no kello puoli kaksi yöllä..) ja huomisaamuna lähtö New Yorkiin. Käytiin vielä tänään töissä coffee barissa pitämässä jäähyväispuhe ja sanomassa heipat asukkaille ja työntekijöille (vuorotellen vollotettiin Miran kanssa...) Illalla käytiin parin kaverin kanssa päivällisellä, ja yö on alkanut (ja varmaan jatkuu vielä tunnin jos toisenkin) pakkailujen merkeissä.

Vajaa viikko sitten käytiin Whistlerillä vuorella. Oltiin liikenteessä meidän kaverin autolla, ja jo matka vuorille oli uskomattoman kaunis... Puhumattakaan Whistlerin maisemista. Tässä muutama kuva (huomaatte etten liioittele :D)

Kuluneella viikolla saatiin kutsu japanilaiselle illalliselle erään mukavan pariskunnan luo. Ruoka oli mahtavaa (aika samanlaista kuin kiinalainen ruoka)! Toisena iltana puolestaan oltiin illallisella toisen ohjaajamme luona Pohjois-Deltassa. Viikolla päästiin myös osallistumaan Pub nightiin vielä viimeistä kertaa, kun meidän pyynnöstä elokuun Pubi-ilta järjestettiin jo näin alkukuusta.

En ala tähän (enkä tähän aikaan) sen kummempaa analyysia kirjoittelemaan harjoitteluajasta täällä Vancouverissa, mutta sen verran voin sanoa että tosi kasvattava kesä on ollut. Olen nähnyt ja kokenut paljon, saanut upeita muistoja ja nauttinut ajasta täällä. Tietenkään aina ei ole ollut ihanaa, ja myös itsensä kanssa elämistä ja pärjäämistä (kun on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa on oikeasti itse ainoa joka voi itsestään huolehtia)on tullut täällä harjoiteltua ihan erilailla kun Suomessa.

Olen tosi onnellinen, että aikanaan hain tänne harjoitteluun, ja pääsin! Vaikka lähtö keväällä jännitti, en todellakaan tätä kokemusta vaihtaisi pois. Sekä harjoitteluaika, että kaikki se mitä on tapahtunut harjoittelun ulkopuolella tulee säilymään ajatuksissa varmasti pitkään.

Lopetan nyt tämän jaarittelun (ja ilmeisesti bloginkin, ellen sitten Nycistä jotain kuvia laita...) ja suuntaan unien kautta lentokentälle!

Some nostalgia in Stanley park!

Lot of lovely roses...

...some friends...

...and some loneliness...

...amazing nature...

 ...in the middle of the city...

 ...I could stay there forever...

 

Vuorimaisemia, ilotulituksia, afrikkalaista ruokaa, läkisäiset ja muuta mukavaa!

Tiistaina hypättiin Marjon ja Jennan kanssa bussiin lähes suoraan töistä. Tavattiin yksi kaverimme seabus-asemalla ja suunnattiin North Vancouverin puolelle Grouse mountainille. Juurelta huipulle on kolme kilometriä, ja meillä meni matkaan noin tunti 20 minuuttia. Kiipeily oli (ainakin mun mielestä) tosi kivaa, vaikka aika hiki tulikin. Koko matka oli jyrkkää (ja välillä vielä vähän jyrkempää) ylämäkeä, mutta näkymät huipulta olivat hikoilun arvoiset! Alaspäin mentiin gondolihissillä, kun jalan laskeutuminen ei kuulemma ollut oikein sallittua (eikä varmaan kovin terveellistäkään). Ekassa kuvassa on Downtown vuorelta katsottuna, tokassa hikiset (mutta onnelliset?) vuorikiipeilijät ja vikassa se hissi, jolla mentiin alas.

Kotimatka venyi sen verran myöhäiseksi, että nähtiin seabusista Downtown yövalaistuksessa. Näitä kuvia kun katsoo, ei varmaan tarvitse ihmetellä mitä ainakin minä tulen ikävöimään täältä lähdettyä... 

Keskiviikkona järjestettiin töissä mun ja Miran alusta asti suunnittelemat ja organisoimat olympialaiset. Lajeina olivat sammakonheitto, keilaus, koripallo, tikanheitto ja suuren suosion saanut wheelchair race. Ohjelmassa oli myös alkuseremonia kansallislauluineen, henkilökunnan hulahula-kilpailu ja loppuseremonia hienolla (lue: vähintäänkin kummallisella...) koreografialla varustetulla hulavanneshowlla. 

Iltapäiväkahvien aikaan pidettiin palkintojenjako, jossa jokainen osallistuja sai pienen pokaalin (kuka mistäkin syystä: paras tikanheittäjä, paras olympia-asenne, söpöin kilpailija, paras kannustaja...) Ensimmäisessä kuvassa lauletaan Maamme-laulua alkuseremoniasta, ja toinen kuva on otettu loppukumarruksista.

Töiden jälkeen lähdettiin picnicille (ja hyviä paikkoja varaamaan) English baylle, jossa illalla nähtiin Celebration of light -kisan toinen osa, Brasilian ilotulitus-show. Koska mentiin hyvissä ajoin rannalle, katseltiin ilotulituksia aivan aitiopaikalta! Kuten kuvista näkyy, muutama muukin oli tullut showta seuraamaan...

Torstaina oli töissä asukkaiden backyard bbq, jossa me opiskelijat toimittiin tarjoilijoina. Tarjolla oli hampurilaisia ja hot dogeja sekä erilaisia salaatteja. Sää oli grillaukseen sopiva, ja juhlissa (hyvän ruoan äärellä) tuntuivat viihtyvän kaikki. Perjantaina saatiin Miran kanssa meidän arvioinnit töissä, läpi päästiin molemmat ;) Oli kiva saada ihan konkreettinen palaute tästä kesästä, jota voi sitten käyttää myöhemmin hyödyksi vaikka työnhaussa...
 

Perjantai-iltana oli mun ja Miran läksiäiset meidän yhden kaverin luona. Tarjolla oli meksikolaista ruokaa, ja päästiin myös rikkomaan piñata silmät sidottuna(tosin mun ja Miran heikkojen yritysten jälkeen sen rikkoi Marjo, seurueen pesäpallon pelaaja, jolla oli kokemusta sekä lyönnin kohdistamisesta että voimakkuudesta :D). Illan päätteeksi lähdettiin kaupungille tanssimaan. Oli vaikea käsittää, että juhlittiin meidän läksiäisiä... Vaikka aikaa täällä on jäljellä alle viikko, en osaa vielä ajatella pois lähtemistä!

Tänään käytiin syömässä etiopialaisessa ravintolassa, jonka omistaa yhden meidän työkaverin mies. Kukaan meistä ei ollut maistanut afrikkalaista ruokaa aikaisemmin, joten tilattiin sellainen yhteinen lautanen, jolla oli vähän kaikenlaista. Ruoka syötiin (sienen tuntuisen) lätyn kanssa sormin. Erityisesti kasvikset oli tosi hyviä! Jälkiruoaksi meidän työkaveri tarjosi vielä teetä etiopialaiseen tapaan (ja laittoi miehensä juoksemaan kauppaan, kun yksi ainesosa puuttui). Teessä oli jauhettuna ainakin kaardemummaa ja kanelia.

Huomenna olis tarkoitus lähteä heti aamusta Whistler-vuorelle yhden meidän kaverin kyydillä. Luvassa siis varmaan upeita maisemia (ja ihanaa aurinkoa, täällä on koko viikonlopun ollut +30c!). Sitten alkaakin olla päivät täällä Vancouverissa laskettavissa yhden käden sormilla... Ja jotakin menoa olis vielä joka illalle, joten surkutteluun ei varmaan jää aikaa :)

Tässä vielä todistusaineistoa siitä mitä ihmiselle voi tapahtua kun viettää kolme kuukautta hyvin mummopainoitteisesssa ympäristössä, kuva otettu töissä viimeviikon perjantai-aamuna...

Ihana Vancouver

Viimeinen kokonainen viikko Vancouverissa on jotenkin päässyt alkamaan! Alkaa olla se aika kun pitää kirjoittaa listaa niistä asioista joita on vielä "pakko" ehtiä tehdä ennen täältä lähtöä... Omalla kohdallani ainakin vuoristoretki ja aamiainen kadunvarsikahvilassa kuuluvat näihin.

Viimeviikko kului siivillä uusia opiskelijatyttöjä ohjatessa. Uudet suomitytöt Marjo ja Jenna on kyllä niin eteviä, että jäädään Miran kanssa pian vallan ilman töitä ;) On myös kiva ollut elää omaa harjoittelun alkua "uudelleen" tyttöjen kautta, ja näyttää kaupunkia sellaiselle joka ei sitä vielä tunne. 

Kynsien lakkaus onnistuu ihan hyvin bussia odotellessa:

Viimeviikon perjantaina lähdettiin Jennan, Marjon ja parin muun kaverin kanssa leikkimään cowboytä Vancouverin ainoaan country bariin. Ratsastin ekaa kertaa elämässäni rodeohärällä (näin ohimenennen voisi mainita, että kyseessä oli mekaaninen yksilö). Ilmeisesti pukittelevilla hepoilla ratsastelusta on ollut jotain hyötyä, koska pärjäsin rodeossa paremmin kuin useimmat :D Muistoksi jäi kyllä harvinaisen muhhkea mustelma reiteen...

Lauantai oli mulle erityisen jännä päivä, olin ekaa kertaa ihan oikeiden valokuvaajien mallina. Aamulla aikaisin lähdin hienolle asunnolle Westendiin, jossa make up -artisti laittoi mut kuviin sopivaksi. Kuvauksissa menikin sitten oikeastaan koko päivä, ja voin kertoa että mallin työ ei ole mitään kevyttä keikistelyä! Olin jälkeenpäin aivan poikki, mutta toisaalta aika onnellinen.

Niille jotka ei tiedä, niin malliksi päädyin aivan sattumalta. Istuin kerran Yaletownissa eräässä kahvilassa kirjoittelemassa päiväkirjaa, kun toinen näistä valokuvaajista tuli tuomaan mulle yhteystietonsa (hän työskenteli tässä kahvilassa). Ehkä se oli sitten kohtalon johdatusta, kun kahvila johon olin alunperin menossa sattui poikkeuksellisesti sulkeutumaan sinä päivänä aiemmin, ja jouduin jatkamaan matkaa Yaletowniin asti.

Oltiin päätetty mennä lauantai-iltana katsomaan English baylle jokavuotista Celebration of light -ilotulituskilpailua. Pienestä (tai oikeastaan harvinaisen suuresta mutta anyway) väsymyksestä huolimatta menin tyttöjen mukaan. Ilotulitusshow oli Vietnamin järjestämä ja aivan upea. Kuvia illasta mulla ei valitettavasti ole, kun en aamulla tajunnut lähteissä ottaa kameraa mukaan. Tällä viikolla on kuitenkin vuorossa Italian sekä Brasilian showt, joten ehkä jotain ilotulituskuvia saatte vielä nähdä.


Ilotulituksia seuraamassa oli muuten niin paljon ihmisiä, että ruuhkaisaan kotimatkaan meni normaalin 45 minuutin sijasta noin kolme tuntia!


Sunnuntaina lähdettiin ihailemaan Stevestonin kaunista kalastajakylää. Päivä kului aurinkoisesti syöden, maisemia katsellen ja vielä vähän lisää syöden...

Kuten näkyy, löysin Stevestonista myös elämäni miehen! (Hieman ehkä kiviseltä vaikutti, mutta eikö niiden kuulukkin olla alkuun vähän juroja...)

Tänään lähdettiin töiden jälkeen Marjon ja Jennan kanssa käymään downtownissa, kun halusin kuvailla tuttuja maisemia muistoksi Suomeen. Vaikka en ole paljoa maailmaa nähnyt, en usko että monen suurkaupungin ydinkeskusta voi olla näin kaunis ja vihreä... Nämä kuvat on otettu Robson streetiltä, Downtownin suosituimmalta ostoskadulta.

Maisteltiin myös suklaakuorrutteista omenaa (joka oli kyllä tuhat kertaa parempaa miltä kuulostaa!)

Tällaisiin ruokatunnelmiin taidan tänään lopetella... Tässä vielä teille vanha, ihana laulu!

Ruokaisissa tunnelmissa

Tänä aamuna innostuin lenkin jälkeen kokkailemaan Miralle sunnuntai-brunssin! Ehkä siksi, että tänään on meidän viimeinen aamumme kaksin täällä. Mennään illalla vastaan uusia opiskelijatyttöjä lentokentälle, ja loppuaika harjoittelussa (vajaa kolme viikkoa) vietetään sitten nelistään.

Kulunut työviikko alkoi maanantain heppafarmi-retkellä, josta mummot ja papat (ja aino) nauttivat suuresti! Juttua hepoista ja koirista riittikin pitkin viikkoa. Muutenkin työviikko sujui mukavissa (ja aurinkoisissa) merkeissä.

Tiistaina oli Miralla synttärit, ja illalla suunnattiinkin yhden meidän kokin kanssa ravintolaan syömään. Voitte kuvitella että kun kokki saa valita ruokapaikan, ei lopputulos voi olla huono! Mun kreikkalainen salaatti oli ihanaa, samoin tuo kuvassa näkyvä tomaatti-selleri-suola -drinkki. Kuulostaa oudolta, mutta maistui mahtavalle.

Loppuviikkoon mahtui töiden lisäksi mm. farkkuostoksia Brentwood mallissa (Mira-raukka joutui makutuomariksi, ja mun kuuluisan päätöksentekonopeuden johdosta ei reissusta selvitty aivan silmänräpäyksessä...), kukkamekkokävelyä kesäisellä kaupungilla ja perjantai-illan viettoa kavereiden kanssa.

Eilen mua pyydettiin ratsastamaan yhtä hevosta, kun omistajalla oli muuta menoa. Jäin sitten vielä auttamaan iltatallissa, kyllä oli ihanaa haistella heinäntuoksua kauniissa ilta-auringossa ja kuunnella hevosten tyytyväistä rouskutusta... Välillä mietin että harmi lähteä pois juuri kun alkaa tänne kotiutua, tää kesä on loppujenlopuksi kulunut niin nopeasti ettei sitä oikein edes ymmärrä!


Mulla olisi aivan mahtavia kuvia mummoista ja papoista viimeviikkojen ajalta, mutta en voi niitä valitettavasti tänne julkiseen levitykseen laittaa! Pistän tähän loppuun kuitenkin pari ahkeraa työkuvaa :D

Ps. Jos haluatte nähdä jotain uskomattoman kaunista, katsokaa tää viedo!

Kiire?

Miksi kiire? Asiakkaani sanoi töissä että mikäs kiire tässä kun hautaan ollaan kuitenkin menossa, ja kuka sinne ennen aikojaan haluaa. Niin, mihin me oikeastaan kiirehdimme? Aina pitää suorittaa, saada valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Yhteiskuntako se on joka kiireen luo, tai kulttuuri? Vai voiko kiireestä oikeastaan syyttää muita kuin itseämme?

Kun itse mietin omaa elämääni taaksepäin (jota tosin ei kovin paljon vielä ole :D), huomaan että tärkeimmät muistot liittyvät kiireettömyyteen. Pitkät juttutuokiot rantasaunan portailla, kesäiset metsälenkit hevosella, sunnuntaiaamujen kahvihetket ja käpyihmisperheiden rakentelu hoitolapsen kanssa.

Ikäänkuin kiire olisi menestyksen mittari. Mitä kiireisempi olet, sen tärkeämmäksi saat itsesi tuntea. Mitä enemmän ja mitä lyhyemmän ajan sisällä ehdit tehdä, sitä arvokkaampi olet. Ajatus ihmisen arvottamisesta ulkoisten asioiden puitteissa ahdistaa. Mitä sitten jos on hidas, arka tai muuten sopimaton kiireellisyyden muottiin?

Vanhusten kanssa työskennellessä olen huomannut, että ikääntyessä ristiriita hyödyllisyyden ja itsearvostuksen välillä on usein suuri. Moni kokee olevansa hyödytön kun ei enää kykene tuottamaan niissä mittasuhteissa, joissa yhteiskunta vaatii. Voiko tällaista ajattelua vaientaa? Saako luottaa siihen, että jokaisella ihmisellä on suorituksiin sitomaton arvo?

Anyway... Kiireestä puheenollen, kulunut viikko on kohdallani ollut melko kiireinen! Tosin tällä kertaa kyse on onneksi vain mukavasta kiireestä. Viikkoon on mahtunut mm. auringonlaskun ihailua English baylla:

...ratsastelua suloisella hepalla (oli muuten jokaisessa ratsastuskuvassa yhtä haltioitunut ilme, eikä ihme kun edellisestä kerrasta hepan selässä oli kulunut yli 2kk!):

...ja kaverin synttärijuhlintaa party boatilla, kuvassa tosin vasta kotoa lähdössä ;):

Tällaista tänään siis... Ensiviikko aloitetaan töissä tekemällä asukkaiden kanssa retki heppatallille huomenna(oon luultavasti enemmän innostunut siitä kuin suurin osa osallistujista :D). 

Tässä teille vielä ihana, ajatuksia herättävä laulu sunnuntain ratoksi: