Minä olen niin yksin

Kun 90-vuotiaalle rouvalle tehdään muistitestiä, hän ei osaa sanoa mikä viikonpäivä, kuukausi tai vuosi nyt on, hän ei muista asuinkerrostansa eikä nykyisen kotipaikkansa nimeä. Mutta kun häntä pyydetään kirjoittamaan yksi vapaavalintainen lause, ilmestyy paperille hauraalla vanhanaikaisella kaunokäsialalla: Minä olen niin yksin.

Miksi?

Miksi ihminen, jonka ei enää tarvitse kantaa huolta viikonpäivistä tai asuinpaikastaan, miettii yksinäisyyttä? Miksi ihminen, joka elää ympäri vuorokauden toisten ihmisten ympäröimänä, miettii yksinäisyyttä? Miksi ihminen, joka on elämänsä tehnyt töitä, kasvattanut lapsensa ja rakastanut läheisiään, miettii yksinäisyyttä?

Yksinäisyyden lievittämiseen riittäisi yksikin, joka välittää. Mutta kenellä on aikaa? Ketä kiinnostaa?
(Kuva ei ole täältä, vaan otettu Kreikassa pari vuotta sitten!)


Ps. Yksi asukas voitti arvalla 500 dollaria ja päätti ostaa (lähes) koko summalla kissanruokaa... Tässä kuvassa vain osa ostoksista! 

Ilmapallo!

Laitanpa nyt ihan kuvan siitä synttäri-ilmapallosta, kun on niin tyylikäs! Ja synttäripäivä oli kyllä tosi mukava, vaikka ilmeen perusteella ei välttämättä uskoisi : D

Tässä myös sunnuntai-ilta tiivistettynä:

Tänään töissä luettiin uutisia, jumppailtiin ja bingoiltiin. Huomenna olis tarkotus lähteä asukkaiden kanssa pikkubussilla Brentwood malliin kiertelemään ja syömään, mutta aamulla vasta näkee onko lähtijöitä tarpeeksi!

Päivien viemää (tai tuomaa)!

Taas viikonloppu! En osaa sanoa mihin kulunut viikko katosi (olen yrittänyt pidemmän aikaa selvittää, mihin päivät menevät sen jälkeen kun ne on kertaalleen eletty, kai niillekkin joku keräys/kierrätyspaikka on niinkun nykyään kaikelle muullekin...!). Työviikosta luulin jo selviäväni ilman onnitteluseremonioita, mutta jäin kiinni kuitenkin... Niin sitten perjantain Coffee barissa koko joukko lauloi mulle synttärionnitteluja! Sain myös hyvin (ööh..) tyylikkään Happy Birthday -vappupallon sekä pienen lahjan Suomikodilta. 

 


 Meneekö päivät sinne mistä yöt tulee?
















Vaikka mulla on synttärit oikeastaan vasta tänään, suunnattiin eilen illalla ihanaan ravintolaan (nimi tais olla Black Frog, mikä ei kyllä kuulosta ihan niin houkuttelevalta...) syömään ja nautiskelemaan lämpimästä perjantai-illasta. Ruoka oli aivan mahtavaa (tosin olin niin nälkäinen että olisin luultavsti sanonut samaa Saarioisten valmispitsasta). Jatkettiin iltaa sitten vielä pienen ruoansulattelukävelyn jälkeen parissa mukavassa pubissa.

Vielä ilman ruokaa... Valokuvausinto tais lopahtaa sillä hetkellä kun lautaset tuli pöytään ;)












Tänään lämmintä on luvattu lähemmäs 30 astetta, joten päivä taitaa olla täydellinen rentoutumiseen ja auringon alla makoiluun! 

Cowgirls... or not?

Työviikko meni nopeasti, ja pian olikin vuorossa perjantain Coffee bar, jossa saatiin tarjoilla asukkaille vastaleivottua pullaa ja kahvia. Sitten päästiin pidennetyn viikonlopun viettoon - Kanadassa juhlitaan maanantaina Victoria dayta, joka on yleinen vapaapäivä. 

 Keskustaan lähdössä!










Perjantai-iltana päätettiin lähteä kaupungille, ja päädyttiin edellisten harjoittelijoiden suosittelemaan Lamplighteriin. Paikka sijaitsee kauniissa Gastownissa, jonka katuvalot ja kapeat kadut tuovat mieleen jonkin historiallisen ja romanttisen eurooppalaiskaupungin. Hassua miten Vancouverin sisään mahtuu tavallaan monta erilaista kaupunkia! Ilta sujui mukavasti kanadalaisiin tutustuessa ja tanssiessa.
  
Lauantaina suunnattiin Cloverdalen Rodeoon, josta harjoitteluohjaaja oli meille kertonut. Kolmella eri bussilla/sky trainilla piti matkustaa, mutta oli ehdottomasti sen arvoista! Paikanpäällä oli mm. huvipuisto, kymmeniä ruokakojuja ja hirveästi ihmisiä. Päivän pukeutumiskoodi näytti olevan cowboy-hattu, ruutupaita, farkut ja bootsit (itse vähän poikettiin tästä valtavirrasta...)




















Kuten kaikki tutut tietävät, rakastan lehmiä ja rodeoalueella pääsinkin niitä ihastelemaan (ja Mira kauhistelemaan). Aidassa oli metrin välein kylttejä, jotka kielsivät eläimiin koskemisen, mutta ilmeisesti norkoilin epätoivoisen kauan lehmien luona, koska paikallinen cowboy tuli armollisesti antamaan mulle erikoisluvan niiden silittelyyn ;)














Itse rodeo-show oli aika huikea. Areenalla nähtiin miten cowboyt koittivat pysyä villien heppojen selässä niin satulan kanssa kuin ilmankin. Väliohjelmina oli mm. lasten lammasrodeo (kyllä, vaahtosammuttimet roikkuivat juoksevan lampaan selässä), naisten western-näytös sekä joku paikallinen laulaja, jonka esiintyimslavana toimi areenalle ajettu pickup. Show huipentui härkärodeoon, joka kyllä näytti aika hurjalta! Itse taidan pysytellä hevosilla ratsastelussa... Tässä muutama kuva showsta:

Hellehattuja ja hanhivauvoja!

Alkuviikosta selvitty! Maanantain exercisejen ja bingon vetäminen englanniksi meni jo paremmin kuin viimeviikolla. Uutisten luku vieraalla kielellä sujuu vielä hitaasti, no ainakin on kuulijoilla aikaa sulatella asioita... Tiistaina vedimme Miran kanssa ensimmäistä kertaa suomiryhmää, johon siis kokoontuu vain suomea puhuvia asukkaita. Ryhmän aiheena meillä oli Suomen presidentit kautta aikojen, mutta juttua osallistujien syntymäkodeista ja kotipaikkakunnista riitti niin paljon, että presidentit jäivät vähemmälle. Oli tosi kiinnostavaa kuulla ryhmäläisten tarinoita siitä, miten he ovat Kanadaan aikanaan päätyneet!

Kuten kuvista näkyy, säät on olleet täällä ihanat. Ollaankin joka päivä käyty asukkaiden kanssa ulkoilemassa Suomikodin pihassa tai kadulla. Tänään löydettiin töissä iso kasa hellehattuja. Oli erivärisiä ja -kokoisia, miesten ja naisten malleja. Olis pitänyt olla kamera mukana kun ne päässä istuskeltiin mummojen ja pappojen kanssa aurinkoa ottamassa!

Tässä yksi Suomikodin kolmesta kissasta, jotka täällä oleilevat asukkaiden iloksi. Hän ei valitettavasti näytä nauttivan mun hellyydenosoituksista...

Mulla oli eilen rullaluistimet jalassa toista kertaa elämässä. Eka kerta tais olla joskus 10-vuotiaana. Pakotin Miran kadulle vahtiin mua, ja vähältä piti ettei raukka kuollut nauruun kun katseli mun hoipertelua. Vielä opin! Huomatkaa kuvan tyylikäs kypärä..

Kuntosalikortit ja -liput vaikuttaa täällä olevan aika kalliita, joten päätin kehitellä jotain muuta ohjelmaa, jotta kaverit vielä syksyllä tunnistaa mut (Pohjois-Amerikkahan on tunnetusti hampurilaisten luvattu manner!). Löysin netistä punnerrusohjelman (http://www.100punnerrusta.com/) ja löin Miran kanssa vetoa pystynkö toteuttamaan sen. Jos siis kesäkuun lopussa saan 100 punnerrusta tehtyä, armas kämppis on mulle kahvit velkaa. Saa nähdä kuinka käy!

Olen viime päivinä ajattelut, että miltäköhän tuntuu olla ikääntynyt, harmaa ja ryppyinen, maailmassa, jossa ihmiset tekevät kaikkensa säilyttääkseen nuoreutensa. Kun kehon omat avut eivät enää riitä, tulevat avuksi silikonit, botoxit ja ryppyvoiteet. Miksei ihminen saa meidän kulttuurissamme elää luonnollista elämänkaarta? ( Ja en tietenkään tällä tarkoita sitä, etteikö ulkonäöstään saisi pitää huolta!) Monessa maassa ikääntyneitä pidetään arvoasemassa, mutta tuntuu että länsimaisen ihmisen arvo laskee siinä suhteessa kun rypyt lisääntyvät. Mietin onko ikääntyminen "kielletty" meidän kulttuurissamme, vanhukset viety pois perheistä ja kuolema suljettu laitoksiin.

Miksi vanha ei voi olla kaunis? Miksi ihminen menettää arvonsa sitten kun hänestä ei ole konkreettista hyötyä yhteiskunnalle?
 

Ps. Saatiin tänään Miran kanssa lahjaksi alppiruusuja, jotka yksi asukas oli käynyt ulkoa poimimassa meille asuntoon vietäväksi! 

Auringon polttamia ajatuksia

Työviikko meni nopeasti talon tapoja opetellessa ja asukkaisiin tutustuessa. Perjantaina oli gardening day, jonka aikana vapaaehtoistyöntekijät istuttivat Suomikodin takapihalle kesäkukkia ja yrttejä. Niitä sitten asukkaiden kanssa kävimme ihastelemassa ja haistelemassa.

Lauantaina suuntasimme Metrotowniin, joka on British Columbian suurin ostoskeskus. Se on lyhyen bussi- ja sky train -matkan päässä meidän kämpiltä. Metrotown oli kyllä kymmenen kertaa suurempi kuin olin osannut kuvitellakkaan! Paljon olisi ollut kaikkea kivaa, mutta tunnetusti hyvänä päätöstentekijänä en tienkään osannut valita mitä haluaisin, joten en ostanut oikeastaan mitään. 

 Lauantai-iltana kävin kuvailemassa ilta-aurinkoa läheisen joen rannassa.





Sunnuntai kului lämpimissä merkeissä. Jopa niin lämpimissä, että seurauksena auringonotosta sain tulipunaiset takareidet (ainoa alue, johon en käyttänyt 60-kertoimista aurinkorasvaa :P)! Vietimmekin oikeastaan koko päivän keskustan lähellä eräässä puistossa makoillen ja keräillen voimia alkavaa työviikkoa varten. Tässä vähän näkymiä puistosta:

Olen miettinyt miltä tuntuu olla nuoren (ehkä 60-vuotiaan) dementoituvan ihmisen puoliso. Miltä tuntuu kun oma rakas ei enää muista mitä haarukalla tehdään tai miksi vessassa käydään? Miltä tuntuu kun vuosikymmenten ajan tuntemasi kumppani ei enää tiedä kuka olet tai miksi olet tullut häntä tapaamaan? Miltä tuntuu kun yhteisiä ja odotettuja eläkevuosia ei koskaan tullutkaan?

Näkeekö puoliso dementoituvan silmissä samanlaisen loisteen, johon aikanaan rakastui? Vai näkeekö vain varjon, kuoren entisestä ihmisestä? Miltä tuntuu kantaa omassa sydämessään kaikkia niitä muistoja, hetkiä, jotka ovat toisen mielestä pyyhkiytyneet?

Pieniä tyttöjä ja isoja taloja!

Viikonloppuna näimme ensisilmäyksen Vancouverin Downtownista, kun suomalaiset vapaaehtoistyöntekijät veivät meidät sightseeing-ajelulle kaupunkiin. Kun laskeuduimme alamäkeä Downtowniin, en voinut kuin tuijottaa sanattomana eteeni! Voitte kuvitella miltä tuntuu nähdä toinen toistaan valtavampia kerrostaloja lasiseinineen ja kattoterasseineen, jos ennen on pitänyt lempääläläisiä 7-kerroksisia taloja korkeina.

Vapaaehtoiset ystävällisesti veivät meidät myös ruokakauppaan. Olin ennen Suomesta lähtöä nähnyt painajaista tämän mantereen markettien koosta, mutta todellisuus ei onneksi ollutkaan niin järkyttävä (ainakaan täällä Kanadan puolella)!

Viikonlopun aikana uskaltauduimme tutkimaan Downtownia myös kaksin Miran kanssa. Matkustimme bussilla ja skytrainilla, joka on vähän kuin metro, mutta kulkee osan matkasta maan päällä. Kiertelimme Robson Streetillä, joka on täällä kuuluisa ostoskatu. Sunnuntaina teimme kävelyretken Coal Harbour Seawall -satamassa. Ilma sattui olemaan tosi kirkas, ja maisemat vuorille olivatkin mahtavat! 

Vancouver on tosi vihreä kaupunki. Vaikka seisoisi pilvenpiirtäjän vieressä, on näkyvillä aina puita ja kukkaistutuksia. Tuntuu kivalta kävellä ydinkeskustassa, kun voi kokoajan samalla nähdä värikkäitä kukkia (äiti tykkäis) ja hyvinhoidettuja puistoja.

Alkuviikko töissä on mennyt uutta opetellessa. Eilen aamulla oli exercises eli kaikennäköistä aamujumppaa. Iltapäivällä vedimme Miran kanssa bingoa asukkaille. Tänään oli myös lyhyt aamujumppa, jonka jälkeen pidimme word gameseja (muistuttaa hirsipuuta, mutta on ryhmäaktiviteetti). Iltapäivällä oli drum circle, jonka jälkeen one to one -aikaa asukkaiden kanssa keskustelemiseen. 

Tässä nautiskellaan päiväkahveja auringonpaisteessa. Tarkoitus oli ottaa take away -kahvit satamaan, mutta pienten paikantamisongelmien johdosta päädyttiin juomaan ne melkein kahvilan pihaan!


Kiitos kommenteista!

Aino 

First day

Eilen tavattiin harjoittelukaveri-Miran kanssa Helsinki-Vantaalla, josta sitten lennettiin Heathrown kautta Vancouveriin! Vaikka yritys oli hyvä, ei onnistuttu eksymään Lontoon kentällä, ja Vancouverissakin passintarkastus- ja työluparulianssi sujui ongelmitta. Kentällä meitä oli vastassa Suomikodin työntekijä Ritva, jonka kyydissä päästiinkin sitten kotiin nukkumaan.

Heippa Lempäälä!

Tänään päästiin ensimmäistä kertaa tutustumaan Suomikodin asukkaisiin ja tiloihin. Aamupäivä kului pitkälti paikkoja kierrellessä, mutta iltapäivällä oli coffee bar. Alakerran täytti iloinen joukko suomea ja englantia puhuvia vanhuksia, joille saimme tarjoilla kahvia ja kakkua. Töiden jälkeen käytiin hakemassa adapterit London drugsista, joten saatiin nyt läppärit auki! Illalla käytiin ihailemassa lähikatuja, tässä pari kuvaa kävelyltä:

Meidän naapurusto on täynnä ihan ylimehukkaan värisiä taloja!

Kirsikkapuun kukinta on kuulemma jo ohi, mutta kyllä ne ainakin mun silmään hienoilta näyttää...