Hellehattuja ja hanhivauvoja!

Alkuviikosta selvitty! Maanantain exercisejen ja bingon vetäminen englanniksi meni jo paremmin kuin viimeviikolla. Uutisten luku vieraalla kielellä sujuu vielä hitaasti, no ainakin on kuulijoilla aikaa sulatella asioita... Tiistaina vedimme Miran kanssa ensimmäistä kertaa suomiryhmää, johon siis kokoontuu vain suomea puhuvia asukkaita. Ryhmän aiheena meillä oli Suomen presidentit kautta aikojen, mutta juttua osallistujien syntymäkodeista ja kotipaikkakunnista riitti niin paljon, että presidentit jäivät vähemmälle. Oli tosi kiinnostavaa kuulla ryhmäläisten tarinoita siitä, miten he ovat Kanadaan aikanaan päätyneet!

Kuten kuvista näkyy, säät on olleet täällä ihanat. Ollaankin joka päivä käyty asukkaiden kanssa ulkoilemassa Suomikodin pihassa tai kadulla. Tänään löydettiin töissä iso kasa hellehattuja. Oli erivärisiä ja -kokoisia, miesten ja naisten malleja. Olis pitänyt olla kamera mukana kun ne päässä istuskeltiin mummojen ja pappojen kanssa aurinkoa ottamassa!

Tässä yksi Suomikodin kolmesta kissasta, jotka täällä oleilevat asukkaiden iloksi. Hän ei valitettavasti näytä nauttivan mun hellyydenosoituksista...

Mulla oli eilen rullaluistimet jalassa toista kertaa elämässä. Eka kerta tais olla joskus 10-vuotiaana. Pakotin Miran kadulle vahtiin mua, ja vähältä piti ettei raukka kuollut nauruun kun katseli mun hoipertelua. Vielä opin! Huomatkaa kuvan tyylikäs kypärä..

Kuntosalikortit ja -liput vaikuttaa täällä olevan aika kalliita, joten päätin kehitellä jotain muuta ohjelmaa, jotta kaverit vielä syksyllä tunnistaa mut (Pohjois-Amerikkahan on tunnetusti hampurilaisten luvattu manner!). Löysin netistä punnerrusohjelman (http://www.100punnerrusta.com/) ja löin Miran kanssa vetoa pystynkö toteuttamaan sen. Jos siis kesäkuun lopussa saan 100 punnerrusta tehtyä, armas kämppis on mulle kahvit velkaa. Saa nähdä kuinka käy!

Olen viime päivinä ajattelut, että miltäköhän tuntuu olla ikääntynyt, harmaa ja ryppyinen, maailmassa, jossa ihmiset tekevät kaikkensa säilyttääkseen nuoreutensa. Kun kehon omat avut eivät enää riitä, tulevat avuksi silikonit, botoxit ja ryppyvoiteet. Miksei ihminen saa meidän kulttuurissamme elää luonnollista elämänkaarta? ( Ja en tietenkään tällä tarkoita sitä, etteikö ulkonäöstään saisi pitää huolta!) Monessa maassa ikääntyneitä pidetään arvoasemassa, mutta tuntuu että länsimaisen ihmisen arvo laskee siinä suhteessa kun rypyt lisääntyvät. Mietin onko ikääntyminen "kielletty" meidän kulttuurissamme, vanhukset viety pois perheistä ja kuolema suljettu laitoksiin.

Miksi vanha ei voi olla kaunis? Miksi ihminen menettää arvonsa sitten kun hänestä ei ole konkreettista hyötyä yhteiskunnalle?
 

Ps. Saatiin tänään Miran kanssa lahjaksi alppiruusuja, jotka yksi asukas oli käynyt ulkoa poimimassa meille asuntoon vietäväksi!