keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Minä olen niin yksin

Kun 90-vuotiaalle rouvalle tehdään muistitestiä, hän ei osaa sanoa mikä viikonpäivä, kuukausi tai vuosi nyt on, hän ei muista asuinkerrostansa eikä nykyisen kotipaikkansa nimeä. Mutta kun häntä pyydetään kirjoittamaan yksi vapaavalintainen lause, ilmestyy paperille hauraalla vanhanaikaisella kaunokäsialalla: Minä olen niin yksin.

Miksi?

Miksi ihminen, jonka ei enää tarvitse kantaa huolta viikonpäivistä tai asuinpaikastaan, miettii yksinäisyyttä? Miksi ihminen, joka elää ympäri vuorokauden toisten ihmisten ympäröimänä, miettii yksinäisyyttä? Miksi ihminen, joka on elämänsä tehnyt töitä, kasvattanut lapsensa ja rakastanut läheisiään, miettii yksinäisyyttä?





















Yksinäisyyden lievittämiseen riittäisi yksikin, joka välittää. Mutta kenellä on aikaa? Ketä kiinnostaa?
(Kuva ei ole täältä, vaan otettu Kreikassa pari vuotta sitten!)


Ps. Yksi asukas voitti arvalla 500 dollaria ja päätti ostaa (lähes) koko summalla kissanruokaa... Tässä kuvassa vain osa ostoksista! 



2 kommenttia:

  1. Yksinäisyyden tunne voi joskus johtua siitäkin, että kaikki omat läheiset ikätoverit ovat jo poissa - kaikki ne, joiden kanssa voi jakaa muistojaan ja kokemuksiaan. Nuoremmat sukulaiset ja varsinkaan hoitajat eivät voi hyvästä tahdostaan huolimatta kovin paljon auttaa. Lievitystä voi tulla omien valokuva-albumien selailusta ja niiden herättämien muistojen kertomisesta. Toivottavasti rouvalla on kuuntelijoiksi nuorempia sukulaisia, joille tarinat saattavat olla omakohtaisestikin kiinnostavia.

    VastaaPoista
  2. Totta puhut! Niinhän se on, ettei nuorempi voi ymmärtää sitä maailmaa, jossa itse ei ole elänyt (vaikka moni haluaisikin). Tällä rouvalla ei valitettavasti liiemmin kuuntelijoita ole, onneksi usealla kuitenkin on..

    VastaaPoista